Heliövaara pelaa parasta tennistään

Kaksi suomalaista on varmasti mukana IPP Open-pääsarjassa, sillä 22-vuotiaalle Harri Heliövaara on myönnetty villi kortti kisaan. Heliövaara ylsi viime viikolla 75 000 dollarin kisassa välierään USA:ssa, Virginian osavaltiossa.

Koska Heliövaaralla oli pohjalla tuloksena semifinaali myös Bangkokissa elokuun lopulla ja syyskuussa puolivälierä Shanghaissa, sekä Futures-kisan voitto, Harrin ranking lähti vauhdilla oikeaan suuntaan. Uusi rankingennätys on 215, kun sijoitus vuoden alussa oli 345.

Heliövaara on vuoden mittaan noussut Futures-tasolta Challenger-kilpailuihin ja voittanut otteluja. Vain neljä kertaa 14:sta Challenger-kisassa Heliövaara on jäänyt 1. kierrokselle. Aika hämmästyttävä saldo, sillä juuri kynnys pärjätä Challenger-tasolla on osoittaunut vaikeaksi suomalaispelaajille. Poikkeuksina tietenkin Jarkko Nieminen ja Henri Kontinen.

Heliövaaralle myönnetty villi kortti on hänen aidosti ansaitsema lahja kilpailunjohtaja Pekka Mäkelältä.

Tällä viikolla Heliövaara pelaa Tennesseessä, jossa hän voitti ensimmäisen ottelunsa revanssilla Australian Greg Jonesista.

Mäkelä katsoisi mielellään, että Heliövaara tulisi Suomeen tämän viikon kisan jälkeen, jotta ehtisi palautua kunnolla IPP Openiin. Mutta ei Harria voi moittiakaan. Jos kisoja on tarjolla USA:ssa seuraavallakin viikolla, niin miksei ns. takoisi kun rauta on kuumaa?

Live Scores Facebook link
OrtoLaakarit Open Homepage
Sponsors