Tennisfanit, olkaa hereillä!
IPP Open-pääsarja käynnistyy maanantaina 21. päivä. Jo lauantaina kannattaa kuitenkin olla hereillä ja paikalla Talissa, sillä HVS:n juniorihelmi 17-vuotias Herkko Pöllänen esiintyy. Hänelle on luvattu villi kortti karsintapeleihin. Vähintään niihin.
Kilpailun johtaja Pekka Mäkelä hiukan vihjailee, että paikka pääsarjassakin olisi mahdollinen, tietenkin villillä kortilla sekin.
Tämän vuoden IPP Open ei ole Pölläsen läpilyöntipaikka ammattilaistasolle. Ei vielä. Raamikas HVS-lupaus on vielä juniori ja pelannee ensi vuonna pääasiassa juniorien ITF-kisoja.
Mutta tennisfanien kannattaa olla paikalla vaikka karsinnassakin. Ehkä joskus tulevaisuudessa voi kertoa nähneensä erään tulevan suomalaisen ammattilaispelaajan ensi-askeleet urallaan?
Viime vuonna Pöllänen voitti EM-pronssia 16-vuotiaiden luokassa. Moskovassa kesällä hän voitti viisi ottelua 128:n pelaajan kaaviossa, kunnes ykkössijoitettu mestaruuden voittanut ranskalainen Mathias Bourgue päätti voitonmarssin. Mitali on kuitenkin hieno meriitti Pölläsen junnu-uralla.


