Heliövaara kaatui upeasti taistellen

Harri Heliövaara pelasi vahvan ottelun mutta hävisi Saksan Michael Berrerille 6-7 (3-7), 4-6. Ensimmäisen erän avainpeli piti yleisöä varpaillaan. Heliövaara oli hienoilla otteillaan päässyt erän vaikeimpaan peliin jossa piti ratkaista erävoitto. Harri johti 5-4, ja hänellä oli viisi eräpalloa. Hän torjui hienosti neljä vahvan vastustajansa murtoyritystä, mutta viidennellä peli tasoittui, 5-5 lähes varttitunnin maratonpelin jälkeen. Päädyttiin tiebreakiin, jossa Berrer oli vahvempi.

"Onhan sitä kiva muistella että minulla oli viisi eräpalloa...jos olisin voittanut erän en välttämättä kuitenkaan olisi voittanut ottelua."

 

Toisessa erässä Berrer mursi johtoon 4-3 ja vei hienon taisteluottelun painavammalla pelillään.

"Matsi oli hyvää peliä, pitkiä pisteitä joissa molemmat tsemppas kunnolla. Ei paljon ilmaisia pisteitä annettu, ja oli miellyttävä pelata noin hyvätasoista ottelua. Jos se oli katsojista kiva oli se minustakin," Harri sanoi.

Heliövaara huomasi kuitenkin että kolme peräkkäistä kisaviikkoa USA:ssa,  pitkä reissu ja vaikeuksia unijaksojen kanssa vaikuttivat.

"Keho ei ollut parhaimmillaan aikaeron takia, ja huomasin toisessa erässä että aloin väsähtää. Sen huomasi siitä että ponnistus ja osumakohta laski matalammaksi syötössä. Ykkössyötön prosentti laski."

Syötöt alkoivat suuntautua useammin verkkoon ja loppunoteeraus 54% on aika alhainen.

Heliövaara kertoi myös että pohje alkoi kramppaa toisen erän lopussa. 

Berrer, joka parhaimmillaan on ollut 46:s, viime vuonna, oli vahva pelaaja, ja 100-kiloisenakin yllättävän hyvin liikkuva.

"Yllätyin miten hyvin hän sai painettua pallon takaisin (paineen alla). Hän kaivoi ja kurotteli palloja hyvin. Berrer löi myös monta tosi hyvää kämmenkrossia joilla pystyi ratkaisemaan. Se oli iso tekijä hänen pelissään, sillä hän voitti paljon pisteitä."

Live Scores Facebook link
OrtoLaakarit Open Homepage
Sponsors